lauantai 9. heinäkuuta 2011

Puutarhavaakku

eli
Quaccus gardensis
 
 
Tuntomerkit: Pienehkö, kaljupäinen, valkoinen (tai milloin minkäkin jämälangan värinen) siipiveikko, jolla melko huonosti lentämiseen soveltuvat siiventyngät. Suuri, oranssi nokka puolestaan mahdollistaa äänekkään vaakunnan.
Levinneisyys: Toistaiseksi vain satunnaisia havaintoja Uudellamaalla ja Satakunnassa, mutta laji on elinvoimainen ja sen odotetaan leviävän laajemmallekin.
Pesintä: Lisääntyy nopeasti, kuvassa oleva yksilö kehittyi munasta täysikasvuiseksi yhdessä päivässä.



Kesäloman alussa vietin aurinkoisen kesäpäivän puutarhakeinussa virkaten omasta päästä vähän mitä mieleen tuli. Ja siitähän tuli lintu. Suureksi onneksi viitsin nähdä sen vaivan, että raapustelin paperille ylös ohjetta sitä mukaa kun työ eteni. Ohje ei noudata (ainakaan vartalon loppuosasta) oikein mitään logiikkaa, joten kärsivällisyyttä...

Pää ja vartalo:
Tee alkuun taikarengas ja siihen 6 ks. Jatka eteenpäin siten, että työssä on aina kierroksen jälkeen ohjeen ilmoittama määrä silmukoita: 12, 18, 24, 24, 30, 30, 30, 30, 24, 24, 18, 12, 12, 6, 12, 18, 24
Sitten päästään ohjeen epämääräiseen vaiheeseen:
19 krs: 7ks, (lis, 1ks)x4, 9ks (28)
20 krs: 10ks, (lis, 1ks)x3, 12ks (31)
21 krs: 29ks, kav (30)
22 krs: kav, 12ks, lis, 11ks, kav, 1ks, kav (28)
23 krs: 1ks, kav, 2ks, kav, 3ks, kav, 2ks, kav, 3ks, kav, 2ks, kav, 1ks, kav (21)
24 krs: 1ks, kav, 2ks, kav, 2ks, kav, kav, 2ks, kav, 2ks, kav (15)
25 krs: kav, 1ks, kav, 1ks, kav, kav, kav, 1ks, kav (9)
Kavenna loppuun asti

Siipi:
Tee näitä 2 kappaletta. Aloita taas virkkaamalla 6 ks taikarenkaaseen. Jatka: 12, 14, 14, 14

Pyrstö:
6 ks taikarenkaaseen, sitten: 9, 9, 9, 9

Nokka:
Tee näitäkin kaksin kappalein ja käytä oranssia lankaa. Taikarenkaaseen 6 ks ja: 9, 9, 9, 9, 9

Jalka:
Oranssilla langalla: 11kjs, 4ps, 5kjs, 4ps, 5kjs, 4ps, 6ps. Sitten tee valkoisella (tai minkä värinen lintusi nyt sitten lieneekään) langalla taikarenkaaseen 6 ks, mutta älä kiristä sitä vielä. Pujota oranssi jalka reiästä läpi ja kiristä valkoinen "lahje" sen ympärille. Virkkaa vielä toinen kerros 6 ks. Tee toinen jalka samalla tavalla. Kun yhdistät jalkoja vartaloon, ompele jalka kiinni ensin oranssilla langalla ja sitten "lahkeen" värisellä.


Äläkä unohda tekijänoikeuksia, kiitos!